Tervetuloa Suomen Nukketaiteilijat ry: n sivuille!
Yhdistyksemme on perustettu vuonna 2000 edistämään nukketaiteen
tuntemusta ja järjestämään alan koulutusta.
Nukketaiteen tuntemusta edistämme parhaiten yhteisnäyttelyillä,
joita onkin järjestetty jo yli 40.
Tärkeän osan sekä näyttelytoiminnasta että jäsenten
välisestä yhteistyöstä muodostavat yhteiset n. 15 –20
jäsenen tekemät tilateokset. Usean taiteilijan persoonallinen ote
tuottaa ”elävän” kokonaisuuden. Yhdistyksen järjestämät
kurssit ovat usein toimineet tulevan yhteisen tilateoksen valmisteluna.
Näiltä sivuilta löydät tiedot pidetyistä näyttelyistä
ja tiedossa olevista tulevista näyttelyistä sekä vuokrattavina
olevista tilateoksista.
Yhteisnäyttelyjen lisäksi ovat jäsenemme järjestäneet
lukuisia omia näyttelyitä sekä informaatio- ja koulutustilaisuuksia.
Nuken tekeminen vaatii monenlaisia taitoja, Lähdetään muotoilusta, edetään muotin tekemisen ja valamisen jälkeen maalaamiseen, vartalon tekemiseen, vaatetuksen, hiusten ja asusteiden suunnitteluun ja valmistamiseen. Siinä voi toteuttaa taiteellista näkemystään ja samalla tutkia historiaa ja perinteitä. Tietoa kulttuuriperinnöstä voi näin välittää nykyihmisille ja voi myös välittää tämän päivän tapoja tyylejä tuleville polville .
Kiitos mielenkiinnosta yhdistystämme kohtaan. Tervetuloa uudelleen!
Tervetuloa myös näyttelyihin!
Suomen Nukketaiteilijat ry
Pirkko Järvinen
Puheenjohtaja
