Posliinin tekemisen taito levisi Kiinasta Eurooppaan 1700-luvulla. Silloin tehtiin jo ihmishahmoisia pikkuveistoksia, kuten paimenettaria.

Varsinaisten posliininukkien teko aloitettiin 1800-luvun puolessa välissä. Nuket olivat ajan kauneusihannetta kuvastavia nuoria naisia, jotka oli puettu viimeisimmän muodin mukaisesti. Näin ne jatkoivat vuosisataista muotinukkien perinnettä.

Nukkien päät valmistettiin joko lasitetusta tai lasittamattomasta posliinista. Vartalot olivat kangasta tai nahkaa. Vanhimpien nukkien hiukset olivat usein muotoiltu posliinista, myöhemmin alettiin käyttää hiuksina mm. ihmisten hiuksia ja mohairia.

Nykyisin sanasta nukke tulee mieleen lapsinukke. Itse asiassa se on ilmiönä sangen nuori; vasta 1870-luvulla alettiin tehdä lapsinukkeja, jotka väistivät aikuisnuket, pupeet, suureksi osaksi tieltään.

Ensimmäiset ranskalaiset lapsinuket, bébét olivat idealisoituja, suuri silmäisiä, suppusuisia ja tietenkin posliini-ihoisia! Posliini oli lasittamatonta biskviitä, joka muistuttaa ihoa. Kuuluisia ranskalaisia nukkevalmistajia olivat mm. Jumeau, Bru ja Steiner.

Myös Saksassa valmistettiin posliininukkeja ja niiden osia joko omina tuotteina tai alihankintana ranskalaisille tehtaille. Saksassa alettiin 1900-luvun alkupuolella tekemään ns. karakteerinukkeja, jotka olivat realistisia, oikeiden lasten näköisiä nukkeja, joilla saattoi olla muitakin ilmeitä kuin hymy.

Myöhemmin palattiin takaisin nukkekasvoisempiin nukkeihin. Saksalaisia nukenvalmistajia olivat mm. Simon & Halbig, Heubach ja Kestner.

Jo 1800-luvulla valmistettiin vauvanukkeja sekä pieniä, kokoposliinisia nukkeja, joiden koko vartalo oli posliinia. Taidokkaiden automaationukkien pää oli korkealaatuisinta posliinia ja vartalon tai vaikkapa penkin sisään piiloutui mekanismi, jonka avulla nukke kirjoitti, soitti pianoa tai poltteli tupakkaa.

Jotkin näistä kellokoneistoon perustuvista mekanismeista ovat niin monimutkaisia, ettei niitä ole vieläkään saatu toimimaan, kun ne jostain syystä ovat menneet epäkuntoon. Uudet ja kestävämmät materiaalit syrjäyttivät posliinin viimeistään 1930-luvulla. Jo 1940-luvulla alkoi uusi innostus pienissä piireissä Pohjois-Amerikassa.

Aluksi vanhoja nukkien uusintoja eli reproduktioita ja uusia nukkeja tehtiin vastaamaan keräilijöiden kysyntään, jota aitojen antiikkinukkien määrä ei voinut tyydyttää. Nykyään nukkeja tehdään lähinnä siksi, että se on niin hauskaa!

 Antiikkinukkien uusinnot merkitään selvästi, niin ettei niitä voi sekoittaa aitoihin antiikkinukkeihin. Se on erityisen tärkeää, varsinkin kun aitojen antiikkinukkien hinnat ovat kohonneet pilviin, niin että harvinaisimmista hyväkuntoisista nukeista saatetaan maksaa miljoona markkaa.

1960-luvuilla nukkeharrastus aloitti kasvun, joka jatkuu edelleen. Tekniikka; uunit, posliinimassat ja maalit ovat kehittyneet niin, että posliininukkejakin voi tehdä kohtuullisen vaivattomasti.

Uusintojen lisäksi tehdään taiteilijanukkeja, eli taiteilija muotoilee nuken alusta asti. Niistä tehdään joko taide-esineitä tai valmistaan kaupallisia muotteja, joista nukkeharrastajat voivat tehdä modernin nuken uusintoja.

Nukkien teko posliinista tai muista materiaaleista on tänä paivänä jo oma taidemuotonsa. Nuket ovat maailman kolmanneksi suosituin keräilyn kohde postimerkkien ja rahojen jälkeen. Kukin kerää niitä halunsa ja varojensa mukaan.

Tänään marketissa myytävä nukke saattaa olla huomisen antiikkia!

Maija-Leena Autio